CLOUDMOORE CORGIT

CLOUDMOORE CORGIT

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Something is happening...

Viime yö mittailtiin lämpöjä,
laskusuunnassa ollaan.
Eli niille jotka ei tiedä, tähän avautumis vaiheeseen
kuuluu se, että korian lämmöt käy alhaalla, eli noin 37 astetta
tai alle. Ja kun ne nousee takaisin normaaliin tai lähes (38,5)
voi työntövaihe alkaa.


Yö rampattiin tiheään ulkona,
aamusella lämpöjen ollessa 37,4 
Essu päätti tehdä ulos, terassin viereen,
tuijapuun alle varapesän.
Oksat vaan lenteli,
kun "rouva" puuhaili ja petaili 
pesän valmiiksi.
Hih.. no kyllähän se oma pesä on jo valmiina ollut
sisällä, rauhallisessa paikassa
pitkän aikaa ja siellä se käy tekemässä pesäpuuhia
aika ajoin.
Nyt puuhat tuolla pentulaatikossa on ollut rajumpia,
hampaitakin on pitänyt käyttää.
Yön valvomisesta ja hommailuista uupuneena
Essu nukahti pesäänsä niin sikeään uneen,
etten sitä hennonut sieltä herätellä lämmön mittailua varten.
 

Lepäilköön rauhassa ja uusilla voimilla sitten
jatkoa varten.
Mietin jo aamuyön tunteina, että saapahan nähdä,
syntyisikö meillä kerrankin päivänvalon aikaan pentuja?
Kun ihan perinteisesti, on aina synnytelty yön tai aamuyön tunteina.
Katsotaan nyt, Essun avautumis vaiheet on ollut aiemminkin
melko pitkiä, joten sen tietäen otetaan ihan rauhalliesti,
vaikka vatsan pohjassa on kärsimätön olo ja kutina!
Pitäisi keksiä jotakin pikkupuuhaa tässä sivussa,
mutta jatkuvasti huomaan ajattelevani
jokojokojoko!
Niinkuin varmaan sielläkin!!!
Minä menen  hakemaan iison kupin kahvia
ja yritän rauhoittua tekemään jotakin järkevää.... hmmm.

2 kommenttia:

  1. Ihana varapesän tekijä. :) Voi että, pian se jo alkaa! Kovasti tsemppejä niin Piia sulle kuin Essullekin suureen koitokseen! Täällä pidetään yhä peukut pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos zempeistä, homma on nyt hoidettu ja hyvä että mentiin eläinlääkärille ( päivystävä klinikka 80 km päässä), eikä jätetty mitään sattuman varaan., vaan oltiin kokoajan valmiudessa sektioon, jos tilanne olisi kääntynyt huonompaan. Mutta kun ensimäinen pentu syntyi, homma alkoi rullaamaan. Oli vaan tunkua 2 pennulla yhtäaikaa samaan ulostuloon!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.