CLOUDMOORE CORGIT

CLOUDMOORE CORGIT

torstai 28. elokuuta 2014

Omppu Omenainen

Kuulumisia Omppu neidistä.
CLOUDMOORE APPLE OF MY EYE,
( ch Wicham Tirroer o´r Isel - Cloudmoore Be my Lover)
on kasvanut hurjaa vauhtia
ja onkin jo 5 kk:n ikäinen.
Mihinkä pikku-pentu vaihe hävisi?
Neiti on niin itsenäinen ja
ison oloinen, että tuntuu, että
se pieni pentunen on karannut käsistä.


Ompun kanssa on päivittäin harjoiteltu pöydällä oloa,
hampaitahan siellä on tutkailtu,
eikä tykkää siitä yhtään.
Hampaiden irtoamisen kanssa oli vähän ongelmaa ja
mutta nyt ne on pois,
toivotaan että kaikki kasvaa oikeaan suuntaan ja oikeaan aikaan.
Niin vähästä voi kaikki mennä
pieleen tässä hampaiden vaihtumisen aikaan.
Vaikka, loppujen lopuksi, yleensä suurimmalla
osalla, kaikki meneekin hyvin.

Ompulle on tullut oikein hieno turkki, 
karva on suoraa ja erittäin sään kestävää.
Vaikka se villinä leikkisi kaatosateessa, ei sen turkki ole 
kastunut juuriaan myöten koskaan. 
Muutama ravistus ja taas ollaan kuivia.
Näyttelyitä ei olla vielä mietitty,
katsotaan nyt että neiti kasvaa ja kehittyy.
 Sisarukset on kasvaneet hurjaa kyytiä myös,
kaikki on isompia kuin Omppu, tämä tinttari kun painaa
nyt 5 kk:n iässä 7,8 kg. 
Emon ja isän luonne on peritty,
touhukas pikku tihutyön ylijohtaja siitä on tullut.
Vaikkei mitään isompaa ole saanut aikaan, 
kuin kaikki lelut tuhottu ( ihan selvästi emonsa peruja) ja
pyykkinarulta se kiskoo jos ylettää vaatteita pitkin pihaa, sekä
omasta pedistään peiton pihalle.. 
voitte vaan kuvitella miten paljon huvia seurata sen puuhia..
Seuraavaan kertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti