CLOUDMOORE CORGIT

CLOUDMOORE CORGIT

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Voittajassa..

Kävimme Helsingin messukeskuksessa, Helsingin Voittaja -16 sekä
Voittaja-16 näyttelyssä.
Mukaan lähti Bubba ja Omppu.
Matka taittui tälläkertaa bussikyydillä,
muuten oikein mukava ja rento tapa matkustaa,
jos poissulkee muiden aikataulujen mukaan 
tapahtuvat poislähdöt näyttelystä ja
matkustajien penkkien varailun.
Joka vaikutti varsin lapselliselta,
ystävämme kanssa olimme viimeisiä bussiin nousijoita
 näyttelyyn mennessä,
joten paikat oli mitkä oli, eikä nukkumisesta
tullut mitään. 
Takaisin tulomatkalla ajattelimme, että istumme
vieretysten ja ehkä ehdimme lyödä seuraavan vuoden näyttely
suunnitelmia lukkoon ja ehkä nukkuakkin muutaman tunnin.
Ystäväni vierellä jo menomatkanlla istunut ihminen halusi
kuitenkin uppiniskaisesti juuri
tismalleen samaan paikkaan kotimatkalle.
Ja näin kotimatkani taittui epämukavassa paikassa,
jossa veto kävi kasvoihini ja aiheutti tuskaisan olon,
ei puhettakaan nukkumisesta. Enkä jaksanut
pahaa mieltäni alkaa purkamaan siinä enempiä.
Joten päätin kestää muutamat tunnit.

Järkevintä ja oikeuden mukaisinta
jokaista matkustajaa kohtaan olisi vaihtaa paikat
kotimatkalle, eikä niin, että ensimmäisenä bussiin nousijat
JO MENOMATKALLA pääse aina mukavimmille
paikoille. Lisäksi häkeissämme oli juoksuinen narttu ja
uros Bubba olisi varmasti aika ajoin kaivannut rauhoittelua.
Tilanne porautui aivoihini sen verran vahvasti, että
jos seuraavaa kertaa tulee, asia nostetaan esille jo ennen matkaa ja
tehdään selväksi, mikä on käytäntö.
Sillä vaikka viimeisenä bussiin nousimme, maksoimme tismalleen saman
rahan kyydistä, kuin ensimmäinenkin ja matkustimme kuitenkin
huomattavasti lyhyemmän matkan.. eli oikeutettu ihan
samaan kuin se joka ensimmäisenä bussiin astui ja matkustamaan
edes takaisin päin yhtä mukavasti!!

Mutta se marmatuksesta,
tulokset näyttelyistä oli omalta kohdaltamme varsin mahtavat.


Lauantaina, Bubba eli CLOUDMOORE HUBBA-N-BUBBA
urosten nuo ERI 1 SA PU-2 SERT VARA-CACIB!!!

Omppu, eli CLOUDMOORE APPLE OF MY EYE,
 narttujen avo ERI 2 SA

Näyttelyssä myös sijoitusnarttuni Lara,
CLOUDMOORE ONCE UPON A TIME
upeasti narttujen JUN ERI 1 SA ja HeW-16  titteli!!!

Mahtavaa!!!

Tuomarina Torre-Simoes Ricardo,
Brasiliasta.

Sunnuntaina tuomaroi Voje karin, Saksasta.

Bubba NUO ERI 1 SA.

Omppu avo eri 1 SA.


Lara JUN ERI 2 SA.
Sunnuntai siis varsin SA kylläinen päivä.

LT JMVA HeW-16 CLOUDMOORE ONCE UPON A TIME

Isla on palaillut omaan kotiinsa ja
pennut on onnellisesti maailmalla.
Narttuja ei ole nyt astutettuna ja suunnitelmia vasta
kevään suuntaan.

Näyttelyuutisista vielä sen verran,
että Omppu, CLOUDMOORE APPLE OF MY EYE
oli 17.12 Liettuan näyttelyssä,
ja sai  avoimen luokkasertin ja Vara-Cacibin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti