CLOUDMOORE CORGIT

CLOUDMOORE CORGIT

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Karkurin kintereillä?

Täällä on vietetty erilaisten tunteiden täyttämää vuorokautta.
Tunteet jotka on seilanneet epätoivon, pelon, toivottomuuden,
väsymyksen, pettymyksen, vihan laidalta, suunnattomaan iloon, onneen,
tyytyväisyyden ja kiitollisuuteen. 

Kysymys kuuluu..
Mitä teet kun koira karkaa?
Syystä tai toisesta, lähtee omille teilleen.

Aiheesta varmaankin arvaatte, että näin meille kävi.
Suuri pihamme on aidattu, mutta kun lunta on tullut ja tullut, lisää ja lisää,
alkaa aitojen ylälaita olla melko matalalla.
Siitäkin huolimatta, että aitojen vieruksia on jaloin käyty tamppaamassa.
Edellisenä päivänä tuli reippaasti lunta ja sitten perään plussa keli ja hanget pettää koirien alla,
eikä näin pelkoa että koira ylittelisi aitaa.
Eikä siihen ole ollut yritystäkään.
Mutta, yön jälkeen onkin kunnon hankiainen, joka kantaa koiraa vallan mainiosti.
Yli mennään että heilahtaa!

Meidän porukasta aidan ylitti 2, toinen tuli
onneksi suoraan takaisin pihalle ja portin taakse.
Mutta toinen? 
Huomasin tilanteen pian, siinä hötäkässä yöpaidan päälle
toppatakkia ja kenkää jalkaan ja pihalle huutelemaan.
Missään ei näy ketään? ei autoja, ei ihmisiä, ei koiraa...
Äkkiä autoon ja lähiteille ajelemaan.
Palasin hakemaan apujoukkoja ja etsintää jatkettiin koirien kanssa.

Samantien ilmoitusta Facebookkiin, jonka kautta ystävä
alkoikin tehdä ilmoitusta karkulaisesta jakoon eri ryhmiin FB;n kautta ja tulostettavaksi.
Soitot koirahoitoloihin, eläinlääkäriasemalle, poliisille.
Ja läheisille jotka tuli heti auttamaan.
Etsintää jatkettiin iltapäivään, jolloin oli
pakko pitää ruokatauko. 
Sen jälkeen koirien kanssa maastoon, jätettiin lähiteiden varsiin palaset pesemättömästä
vaatteesta ja tuttuja kuivamuona nappuloita.
Alettiin jakaa naapureille lappuja postilaatikoihin ja katoamis ilmoituksia
heittolaatikoihin. 
Kaikki ihmiset joita tavattiin, kukaan ei ollut tässä vaiheessa nähnyt, eikä
kuullut mitään.  
Päivä oli jo pitkällä ja alkoi hämärtää, huoli oli suuri.
Lähistöllämme liikkuu ilveksiä.
Päätettiin sytyttää pihallemme nuotiopaikalle tuli ja
paistaa makkaraa, että hajut houkuttelisi koiran takaisin.
Koiria oli haukutettu pihalla pitkin päivää.
Ja ne olivatkin kovin levottomia, samoin kaikki lähitienoon koirat.
Pääteltiin, että karkurimme pyrkii pihoihin joissa on koiria, siksi aina kun raivokas haukku
tienoolla alkoi, pyrittiin syöksyä paikalle nopeasti ja koiran kanssa.
Makkarat kärysi hiilloksella pitkään yöhön. 
Kävin klo 22 koiran kanssa reippaalla lenkillä oletetuilla alueilla jossa karkulainen
voisi viiletellä.  
Vielä klo 1 yöllä, kävin pihalla avaamassa pihaportin ja laittamassa makuualustan ja ruokaa 
pihaan.  Olo oli synkkä ja toivoton, väsymystä oli jaloissa niin, ettei 
ne enää meinannut toimia ollenkaan.
Yön unet oli edellisen päivän toistamista.. uudelleen ja uudelleen.
Aamulla en kyennyt enää odottelemaan kellon soimista, vaan kävin ensimmäisen kerran
ennen 6 katsomassa, olisiko karkulainen ovella.
Ei ollut, ei.
Pettymys, suru, siitä ettei rakas lemmikkimme ollut palannutkaan.
Alkoi toivottomuus vallata mielen.  
Pikainen aamiainen ja koirien ruokinta,
pari koiraa mukaan ja jälleen tutuille tienpätkille katsomaan onko
ruuat kadonnut paikoilta jonne jätimme vaatteen paloja.
Kahdesta paikkaa ruuat oli hävinnytkin, mutta oliko asialla harakat vai karkulainen?
Päätin, että nyt ei vaivuta synkkyyteen. Uutta lappua kirjoittamaan.
Hyppäsin autoon ja lähdin jakamaan niitä hieman kauemmaskin.
Mahtavat ihmiset jakoivat Facebookissa ilmoitusta karkulaisestamme ja
elivät tunnemylläkkäämme kanssamme.
Olin kierroksellani loppusuoralla.. katoamisesta oli kulunut jo 28 tuntia.
Samaan aikaan äitini kulki koiransa (kasvattini) kanssa lähiseutua ja tyttäreni jonkin matkaa perässä.
Äitini koira käyttäytyi oudosti ja pysähtyi tielle, eikä suostunut kulkemaan.
Yhtäaikaa olin puhelin yhteydessä äitiini. Lopeteltiin ja hän yritti saada koiransa 
kulkemaan mukanaan. Lähistöllä tyttäreni kulki lähimetsässä samalla suunnalla etsien jälkiä,
ja mitä hän näkikään, ojan puolella pusikossa? 
Siellä karkulainen oli syömässä, edellisenä päivänä jättämiämme
ruokia!  Tyttäreni kyykistyi ja alkoi lirkutella ja jutella varoasti.
Tästä oltiin etukäteen puhuttu, miten koiraa tulee houkutella, kyykyssä,
iloisesti, kehuen, ei välttämättä sen omalla nimellä.
Pikkuhiljaa koira tuli kohti ja vihdoin se oli tyttäreni sylissä.
Olin kotimatkalla autolla ja mitä näinkään kun ajoin pihaan..
onnesta itkevän tyttäreni karkulainen sylissä!
Tunne oli uskomaton.. en ensin ollenkaan uskonut.
Mutta pakko se oli, siinä se oli!!!
Onnen tunteet ja katossa.
Aikaa kulunut noin 29 tuntia katoamisesta!
Karkulainen vietiin sisälle lämpimään, syömään ja juomaan.
Ja se todella söi ja joi!
Tajusin, että minun täytyy alkaa ilmoitella ihmisille että 
koira on löytynyt.
Facebookissa ystävät ja tuttavat iloitsivat suuresti
karkulaisen löytymisestä.
Iso kiitos heille, heidän ansiostaan jaksettiin yrittää ja etsiä.
Sitten alkoi ilmoittelu jokapaikkaan, että koira on löydetty.
Karkurit. fi sivustolta sain arvokasta tietoa ja se tuki sitä
mitä olin itsekin ajatellut.
Moni ajattelee varmasti, että hurjasti turhaa työtä, että koira tulisi
kotiin omiaankin. Mutta, minä olen sen laatuinen ihminen, 
etten voi olla tekemättä mitään. Ja sitten kun teen,
teen kaiken mitä vaan voin.
Ja omasta mielestäni tässä tilanteessa oli äärimmäisen tärkeää,
ruokien ja käytettyjen vaatteiden palasten levittely
lähiseudulle. Vaikkei ollut mitään tietoa, mihin päin koira olisi lähtenyt.
Käykää ihmeessä tutustumassa Karkurit.fi sivustoon,
ihan vaikka varmuudeksi, jos joskus sattuu vahinko käymään.
Koskaan ei tiedä, jos ei omalle kohdalle, ehkä jollekkin toiselle ja sitten osaat
antaa kannattavia vinkkejä siitä, miten karkurin 
saisi kotiin nopeasti. 

Toivon niin kovasti, että kaikki karkulaiset löytäisivät tiensä kotiin.
Ajatuksenakin, mitä koira käy läpi viettäessään yön 
ulkona yksin ties missä.. 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti